Yksi päivä Karibian elämää, Saline Bay, Mayreau, St Vincent & Grenadiinit
Aamulla herään auringonnousuun, kellonajalla ei ole niin väliä, vaikka sitä vanhasta tottumuksesta edelleen huomaan ajattelevani (siis noin puoli seitsemän). Tarkastan tabletin ankkurivahdista, että olemme pysyneet paikallamme (tosin olisihan se hälyttänyt, jos sijaintimme olisi muuttunut yli hälytysrajan). Kömmin takaterassille auringon kivutessa rannalla edessämme olevien palmujen ylle. Tuulee idästä, suoraan ankkuroituneen Pantheran keulan suunnasta. Meri on sininen ja aaltoilee tuulessa. Istun ja ihmettelen elämää ja aamun kauneutta -edelleen on ajoittain vaikea uskoa, että olemme todella täällä Karibialla, täällä mihin venettä rakentaessa usein unelmoimme seilaavamme pakkasten ja lumen keskeltä.
Tässä samalla lahdella on kymmenkunta venettä, purjeveneiden joukossa myös kaksi moottorivenettä. Kiireisimmät veneilijät tekevät jo lähtöä eteenpäin -jos aikaa lomailuun vuokraveneen kanssa on vain viikko tai kaksi, ei yhdessä saaressa ole aikaa viipyä. Rannalla on yhteyslaituri, josta lähtevä koulukyyti-alus ottaa suunnan naapurisaarelle Unionin Islandille. Pienille koululaisille täällä näyttää olevan oma koulu, mutta isommat joutuvat kulkemaan päivittäin venematkan. Rinteelle rakentunutta kylää halkoo yksi tie, autoista ei ole ruuhkaksi asti. Kylässä on kaksi supermarketia, perusruokatarvikkeet löytyvät, hinnoissa näkyy selvä saarilisä. Tien varrella on myös muutama ravintola-baari ja vaateputiikkeja.
Mereltä lähestyy iso SiljaLinen kokoa oleva risteilijä. Laiva ankkuroituu lahden suulle riutan suojaan. Kaikki alukset pienimmästä suurimpaan ovat riippuvaisia toimivasta ankkurista, joka kaivautuu hiekkapohjaan ja pitää aluksen turvallisesti paikallaan.
Juha on herännyt ja taikoo Taylorin tulille. Taylor on meidän upea messinkikuorinen hella, joka ei toimi läheskään niin vaivattomasti kuin toivoisi. Polttoaineena Taylorissa käytetään lamppuöljyä tai pelkkää parafiiniöljyä, ainakin teoriassa. Pelkkä parafiiniöljy ei kuitenkaan suostu palamaan, vaan olemme netistä löydettyjen ohjeiden mukaan lisänneet joukkoon puolet mineral spiritiä eli tärpättiä -enpä olisi uskonut, että sillä toimii hella. Hellan sytytys alkaa polttoainesäiliön paineen tarkastuksella, painetta pumpataan tarvittaessa käsin polkupyörän pumppua muistuttavalla pumpulla. Seuraavaksi Juha kaivaa kaapista kaasutohon, jolla kuumennetaan poltin kuumaksi. Kuumassa polttimossa polttoaine höyrystyy ja syttyy palamaan, kun hana avataan. Tuloksena on kaunis sininen liekki, kuten kaasuhellassa. Tai ei ihan aina. Joskus liekki on keltainen ja savuttaa. Joskus liekkiä ei näy, mutta savu nousee. Joskus liekki roihuaa korkealle pelästyttäen varsinkin sytyttämistä seuraavan henkilön. Jostain syystä meillä on hellan päällä teräksinen liesikupu:-) Ai miksikö meillä on tällainen hella? Emme halunneet veneeseemme kaasua sen räjähdysvaaran vuoksi, ja onhan Taylor tosi kaunis ja vuosikymmeniä veneissä käytetty hella. Tosin hankintavaiheessa emme tienneet sen hankalista ominaisuuksista -muutaman kerran Juha on uhannut upottaa tuon komeuden Atlantin syvimpään kohtaan.
Pentteristä eli keittiöstä kuuluu vihellys -punainen vesipannu ilmoittaa veden kiehuvan, nyt saadaan kahvia ja teetä. Aamupalaksi ei syödä tuoretta patonkia kuten kuvittelimme -patonkia veneisiin toimittavaa paikallisyrittäjää ei ole näkynyt tänä aamuna, no saimmehan nauttia palvelusta kahtena edellisenä aamuna. Onneksi jääkaapista löytyy riittävästi evästä päivän alkuun. Aamupala (kuten kaikki muutkin ateriat) nautitaan Pantheran takaterassilla, sitloodaksikin tuota tilaa arkisesti nimitetään. Maisema on kuin postikortista, veneen takana sininen meri ja seuraavan saaren siluetti, edessä tyhjä palmuranta ja vaaleaa hiekkaa. Syödessä seuraamme ympäristön tapahtumia: risteilijästä kuljetetaan tavaroita hiekkarannalle, turisteilla on nähtävästi tänään rantalounas ja vesileikkejä. Rannalla hulmuaa narullinen kirkkaita vaatteita, ei, eivät ole pyykkejä vaan myytäviä mekkoja ja T-paitoja.
Alkaa olla keskipäivä ja lämpötila kohoaa yli kolmenkymmenen, siis aika lämmin. Vilvoitus löytyy nopeasti, kun pulahdan veneen uimatasolta mereen pienien kalojen joukkoon, on kuin uisi akvaariossa. Merivesi on noin 28 asteista, juuri sopivaa uimiseen ja virkistymiseen, uinnin jälkeen tuuli tuntuu jopa viileältä märällä iholla. Juha on kiinnittänyt perämoottorin Möhköön (olemme oppineet irrottamaan moottorin Möhköstä yön ajaksi sen jälkeen, kun koko Möhkö teki kuperkeikan yön aikana ja moottori löytyi aamulla Möhkön alapuolelta merivesikylvystä). Möhkö eli meidän kumivene on yksi tärkeimpiä matkaveneilijän varusteita, se toimii meidän autonamme Pantheran ja rannan välillä. Siinä kuljetetaan roskat roskikseen, ostokset kaupasta kotiin, täytetyt vesikanisterit sekä polttoainekanisterit huoltolaiturilta tai bensa-asemalta veneeseen. Sillä mennään uimarannalle, snorklaamaan, iltarientoihin kylälle tai naapuriveneelle, sillä myös vedetään (tai ainakin yritetään) tarvittaessa Pantheraa. Tänään ajelemme Möhköllä rantaan tarkoituksena käydä ruokakaupassa.
roskat käytiin kippaamassa maakuoppaan, jossa kyti tuli
puolitoista kilometriä omaa hiekkarantaa
Leipomo omakotitalon kyljessä
Leipomon kissat
vuohia ja lampaita kävelee kaduilla joka paikassa
Rannan pienellä laiturilla on vilskettä. Risteilijän henkilökunta on pystyttänyt laiturille tervetulo-baarin ja komistanut tilaa punaisella matolla. Kukaan ei tarjoa meille maljoja, vaikka tulemme laiturin reunaan. Kiinnitämme Möhkön laiturin kylkeen. Rannalta tuleva aalto työntää venettä kuitenkin laiturin alle, ja laiturin reunassa ja alla on teräviä laudan reunoja ja nauloja, ei hyvä. Lopulta vedämme Möhkön ylös hiekkarannalle, aaltojen ulottumattomiin. Olemme jo eilen kyselleet mahdollista paikkaa jättää roskamme ja nyt saamme tarkemman ohjeen kävellä rannalla olevaa tiepohjaa suolavesilammikon reunaa pitkin. Ohjeiden mukaan periltä löytyy maasta iso kytevä kuoppa, jossa näkyy ennestään jo paljon roskapusseja. Sinne joukkoon nakkaamme omamme ja toivommme, että edes osa palaisi tuhkaksi, eikä lentelisi pensaiden alle. Täällä roskat ovat todellinen ongelma, koska näillä pikkusaarilla ei ole mitään järjestettyä roskahuoltoa. Veneilijän vaihtoehtona on heittää kaikki orgaaninen jäte mereen ja säilyttää muovipullot yms veneessä, kunnes löytyy paikka roskille. Paikalliset mielellään tarjoavat roskapalvelua pientä rahasummaa vastaan, mutta roskapussit päätyvät useimmiten pusikkoon tai mereen. Kauhistuttaa ajattellakin, miltä näillä saarilla näyttää kymmenen vuoden kuluttua, kun jo nyt on todella roskaista!
Kävelemme jyrkän mäen päälle punakattoiseen supermarketin ohi (First Stop Market) ja yritämme ensin löytää leipäkaupan. Hyvillä ohjeilla (Simon myy leipää, risteyksestä oikealle, oranssi talo) tulemme oikean talon pihaan, ihan emme uskalla kävellä suoraan avoimesta ovesta olohuoneeseen. Huhuilemme, ketään ei näy. Lopulta naapurin rouva huutelee Simonia vähän kovemmalla äänellä ja Simonin vaimo tulee kertomaan, että juuri nyt ei ole leipää, leivät ovat uunissa, kestää noin puoli tuntia. No, meillähän ei ole niin kiire mihinkään. Kävelemme kylällä kierroksen, siis sitä ainoaa varsinaista tietä vielä ylöspäin, vaateputiikit ovat kiinni myös tänään aivan kuten edellisinä päivinäkin. Mäen päällä on pieni kirkko, jossa kävimme jo edellisenä päivänä. Kirkon takaa on hieno näkymä ToBago Caysille, riuttasaarien ympäröimälle marinepark-alueelle, joka on lähes "must" täällä purjehtiville. Me kuitenkin jätimme tämän pakollisuuden väliin lähinnä kovien tuulien vuoksi. Ja löysimmehän eilen tältä meidän saaren itärannalta 1.5 km pitkän hiekkarannan, jolla ei ollut ketään muuta, ihan meidän oma yksityinen Cays!:-) Noin puolen tunnin kuluttua olemme vaalean koiran saattamina takaisin leipomolla, leipomon omat koirat eivät oikein pidä tunkeilijasta, joten odottelemme kiltisti, että kaverimme jatkaa matkaansa. Lopulta meillä on neljä uunituoretta kuumaa vaaleaa leipää matkassa, hintaakin vain 3 EC (Itä-Karibian dollari) kappale eli noin 85 eurosenttiä.
Supermarketista ostamme vettä. olemme käyttäneet pitkään vain kaupan pullotettua vettä juomavetenä ja muuten talousvetenä laitureilta hanasta saatua vettä. Näillä saarilla vesi on usein kerättyä sadevettä, muutamissa paikoissa sitä tehdään myös merivedestä, mitään suomalaista pohjavettä ei ole. Vesi on siis arvokasta eikä sitä tuhlata. Hinta on noussut sitä mukaa, kun saaret ovat pienentyneet. Täällä pullotettu vesi maksaa 17 EC /5 litran kannu (=4,80€), viimeksi maksoimme talousvedestä laiturilla 20EC/100 litraa (=5,60€). Kummasti olemme oppineet ssäännöstelemmän veden käyttöä. Juomavedestä ei tingitä, mutta peseytymiseen riittää pari litraa makeaa vettä huuhteluksi, kun ensin varsinainen peseytyminen hoidetaan meressä. Marketista ostamme myös mehua ja plantaaneja. Plantaanit ovat ruokabanaaneita, joita siirryimme käyttämään sen jälkeen, kun ostamamme perunat olivat todella näivettyneitä, kalliita ja haisivat kissanpissalle;( Vihreää plantaania voi käyttää samoin kuin perunaa keitettynä tai paistettuna, makukin on samankaltainen -makkara-plantaanipannu oli oikein hyvää, nam. Kun plantaani kypsyy ja kuori kellastuu, alkaa siihen tulla enemmän banaanin makua ja makeutta, hyvää myös silloin. Kysyn marketista myös kananmunia -no, niitä olisi ollut siellä Simonilla. Höh, näimme kyllä kanat siellä pihalla, mutta emme ymmärtäneet kysyä munia. Löydämme vielä jogurttia jääkaapista ja myyjätyttö kaivaa meille pakasteesta kananrintaa kaksi pakettia. Täällähän kaikki liha on pakastettua ja laatu on aina pieni yllätys, joka paljastuu vasta tuotteen sulaessa.
Rannassa katson vielä myyjien mekkotarjontaa, jos löytäisin sopivan tuliaisen Suomeen vietäväksi. Tuttu myyjärouva kysyy, milloin aiomme lähteä eteenpäin. Onkohan viisi päivää täällä liikaa? Kerron, että olemme lähdössä tänään ja hän toivottelee mukavaa jatkoa. Risteilyturisteille on katettu lounas isoon palmunlehväkatokseen. Pöydillä näkyy laivalta tuotuja teräksisiä tarjoiluastioita -ei taida paikallisille olla hyötyä näistä risteilijöistä, kaikki tarjottava vaikuttaa olevan laivalta käsin järjestettyä. Hiekalle on levitetty rantatuoleja, mahtavatko ne olla jonkun paikallisen yritystä vai laivojen omaa toimintaa? Saarella on asukkaita noin 300 henkeä, mistähän kaikille riittää elantoa?
Kotona nautimme välipalaksi tuoretta leipää, kyllä voikin olla hyvää. Nostamme Möhkön ja perämoottorin kannelle ja valmistaudumme siirtymään seuraavalle saarelle. Union Islandin Chatham Bayhin on noin tunnin matka. Pantheran moottori käynnistyy ongelmitta ja ensiapua edellisellä saarella saanut laturikin pyörittää vesipumppua, akkuja se ei kyllä lataa, mutta onneksi meillä on aurinkopaneelit ja tuuligeneraattori (joka tosin on ollut viime aikoina sitä mieltä, että pyörii ja lataa vain hitaasti, vaikka tuulisi lujaakin -taitaa olla oppinut tähän Karibian elämäntyyliin). Ajelemme koneella keulapurje lisänä lyhyen matkamme. Periltä löytyy mukava suojaisa lahti, lähes luonnontilassa. Ei kauppoja, ei internettiä, kännykkäkin toimii vain ajoittain. Lahdella on taas noin kymmmenen venettä ja löydämme meille sopivan paikan kukkulan juurelta. Näissä kukkuloiden ympäröimissä lahdissa tuuli käyttäytyy hyvin persoonallisesti. Ensin ei tuule ollenkaan, sitten yhtäkkiä kukkulan reunaa pitkin syöksyy voimia kerännyt kunnon puuska ja käääntää venettä noin 180 asteen säteellä eri suuntiin. Jätämme hyvän välimatkan muihin veneisiin, jotta pyörimistilaa on varmasti tarpeeksi. Seuraamme ankkurin pitoa ja kytkemme ankkurihälytyksen päälle.
Rannalta lähestyy paikallinen pikkuvene. Siinä tulee ravintolan omistaja Tim kaverinsa kanssa kysymään, olemmeko kiinnostuneita syömään paikallista ruokaa hänen ravintolassaan. Lupaamme harkita asiaa ja hän kertoo tulevansa kysymään päätöksemme ennen kuin lähtee hakemaan ruokatarvikkeita. Rannalla olevat ravintolat ovat vaatimattomia lautahökkeleitä, seinät takareunalla ja katto pään päällä, lattiana pehmeä hiekka. Ruokaa on tarjolla vain tilauksesta, koska kaikki tarveaineet on haettava tänne veneellä lähikylästä ja kylmälaitteet toimivat generaattorilla, jonkinlainen polku menee ylhäällä rinteellä kulkevalle tielle. Todettuamme, että Pantheran ankkuri pitää tuulenpuuskissa, päätämme lähteä ravintolaan syömään. Ruuan hinta tulee olemaan 65EC (=18€) + juomien hinnat. Paikallisiin ravintolahintoihin verrattuna keskitasoa, vaikka olemmekin tottuneet löytämään paljon halvempia kuppiloita ja syömään puolet halvemmalla. Mutta tänään on kuitenkin juhlailta, olemme ylittäneet 7000 mailia Helsingistä lähdön jälkeen eli kilometreiksi muutettuna 12 600 -olemme siis melko kaukana kotoa!
Illalla huristamme Möhköllä rantaan, ravintolan apumies on heti rannalla auttamassa venettämme ylemmäs hiekalle. Olemme vähän etuajassa liikkeellä, joten kävelemme ensin pätkän hiekkarantaa. Viereisen kuppilan mies tulee heti kysymään, josko haluaisimme tulla hänen baariinsa juomaan jotakin ja vaikka huomenna syömään. Näitä yrittäjiä on rannalla viisi, lisäksi pari majaa näyttää suljetuilta tällä kaudella. Ja veneilijöitä on ehkä 30-40 ja suurin osa syö ja juo veneessään, ei vaikuta kovin kukoistavalta liikeyritykseltä -ja nopeat syövät hitaat, eli se ravintola, joka tekee markkinointia suoraan veneille, jättää muut nuolemaan näppejään, valitettavasti.
Ravintolamme on nimeltään Bollhead. Pöydissä kankaiset pöytäliinat ja tuolit ympärillä. Kahteen pöytään on katettu astiat, siis meitä taitaa olla peräti kuusi henkeä. Istumme ja katselemme horisonttiin painuvaa aurinkoa, maininki kohisee vaimeasti rantaan. Viereiseen pöytään tulee pariskunta, jonka mies kertoo tekeväänsä charteria täällä ja käy usein syömässä tässä Timin ravintolassa. Positiivisen uteliaina odottellemme hänen kehujensa jälkeen ruokia. Ruokia alkaa tulla: tuoretta salaattia, vihannesriisiä, grillattuja perunapuolikkaita valkosipulipäällisellä, friteerattua plantaania, grillattua possunkylkeä, grillattua kanankoipea, höyrytettyä kuningaskalaa, curry-lambia -kaikki (paitsi riisi) tällä saarella kasvanutta ja täällä tapettua:-) Siis todellista paikallisruokaa ja hyvää sellaista! Syömme kaikki kipot tyhjiksi ja mietimme, kuka vierittää meidät kumiveneelle. Lambi on ruoka, jota emme tähän mennessä olleet maistaneetkaan. Lambi eli conch on iso pinkin punertava kotilo, jonka sisällä oleva ötökkä on syötävää kuten simpukat. Lukemani mukaan lambista tulee kypsennettynä helposti kumimaista ja sitkeää, mutta meille tarjoiltu lambi oli todella maukasta ja mureaa, maku vähän kalaan viittaava. Illan kruunaa jälkiruuaksi tarjoiltu friteerattu banaani vaahterasiirapilla kuorrutettuna. Näin hyvin emme ole syöneet koko Karibialla olomme aikana!:-)
Chathambay
Kotimatka Pantheralle on lyhyt, sinisistä valoista tunnistamme pimeydessä oman veneemme. Yö on laskeutunut Karibialle, vain kapea kuunsirppi ja veneiden ankkurointivalot valaisevat lahtea. Istumme hetken sitloodassa nauttimassa hiljaisuudesta, tuulikin on tyyntynyt. Hyvää yötä:-)
Sivun alkuun
KARIBIALLA SATTUU JA TAPAHTUU 12.3.2014
Aamulla herätessä sataa, klo 7 irrotamme köydet poijusta ja lähdemme kohti St Vincentiä. Tuulee vastaan, aurinko näyttäytyy muutaman kerran, mutta sadekuuroja tulee niin usein, että emme pysy laskuissa. Onneksi ilma on lämmintä eikä kastuneenakaan palele. Pöristelemme koko päivän konetta purjeiden lisänä, näin pääsemme haluamaamme suuntaan ihan mukavaa vauhtia.Iltapäivällä olemme St Vincentin saaren kupeessa Wallilaboun kohdalla ja päätämme jatkaa matkaa eteenpäin Bequialle. Ilta hämärtyy ja klo 19 aikaan löydämme ankkuripaikan jo pimeästä AdmiraltyBayn lahdesta muiden veneiden välistä.
Ankkuri solahtaa noin kuuden metrin syvyiseen veteen ja samalla myös ankkuriin sidottu köysi ankkuripallon kanssa, Juha peruuttaa Pantheraa, jotta saadaan hyvä pito ankkuriin. Samassa tapahtuu jotakin: moottori sammuu vähän kilahtaen, olemme kuitenkin paikallaan ankkurissa. Matkan aikana jostakin on kuulunut pieni ylimääräinen ääni, nyt Juha tarkastaa vaihteistoa ja akselia -akseli ei pyöri ollenkaan! Siis jokin jumiuttaa sen, eli konetta ei voi käyttää. Mietimme vaihtoehtoja, onko akselin laakeri jumittanut kiinni? Jos niin on, ei koneella ajeta mihinkään. Purjehditaan siis telakalle Grenadalle? Mutta missä on ankkuripallo ja sen köysi, potkurissa?
Syömme iltapalaa ja ihmettelemme tilannetta. Tuuli nousee. Panthera kääntyy tuulessa poikittain. Eikö ankkuri pidä? Ankkurihälytys kertoo meidän valuneen 30 metriä poikittain taaksepäin. Emme voi käynnistää konetta ja ajaa takaisin, kuten normaalisti tekisimme. Juha vie Möhköllä toisen ankkurin 40 metrin köyden kanssa eteemme ja saamme ankkuria tiukkaamalla käännettyä Pantheran keulan tuuleen. Hetken näyttää, että pysymme paikallaan. Mutta EI, Panthera valuu uudelleen. Taas Möhköstä käsin ankkuri ylös ja uudestaan eteenpäin. Sama tulos, kolmannella yrityksellä Juha tuo ankkurin pois, nostamme varovasti myös perusankkurimme vinssillä, ankkuripallon naru on tiukalla jossakin, Juha leikkaa sen poikki ja saamme ankkurin kokonaan ylös. Olemme valuneet jo niin syvälle, että ankkurointia on turha yrittää.
Fokka eli pienempi keulapurje ylös, yritämme purjehtien löytää uuden ankkuroitumispaikan. Samalla selviää seuraava ongelma, ohjaus ei toimi kunnolla. Ruori ei käänny ollenkaan vasemmalle! Saamme purjeen ja tuulen avulla tehtyä pari pientä kierrosta ankkurointialueen reunalla, mutta ajaudumme koko ajan ulospäin. Onneksi olemme jo muiden veneiden ulottumattomissa, vain yksi isompi purjealus on ulompana ja senkin pystymme väistämään. Mitäs nyt tehdään, ajaudumme koko ajan ulospäin, Möhköllä ei 11 tonnia painavaa Pantheraa pysty hinaamaan vastatuuleen. Kutsu VHF:llä: "PAN, PAN, PAN, olemme ilman moottorivoimaa ja ohjauskyvyttömiä, tarvitsemme hinausapua päästäksemme satamaan" Pari kertaa toistettuun kutsuun tulee lopulta yksi vastaus (viranomaisia?): "tulemme apuun, olemme merellä Bequian luoteispuolella 45 minuutin matkan päässä, hinaamme teidät satamaan" -helpottava tunne, että apu on tulossa.
Ajaudumme koko ajan oikealle, koska peräsin on jumiutuneena sille puolelle, ruoria ei saa käännettyä edes keskiasentoon. Ja siellä oikealla on matalikko ja kivikko, Devil`s table. Tuuli tulee oikealta ja purjevenehän nousee eli kääntyy aina tuuleen päin. Purjeilla ruori jumissa emme voi tilanteelle mitään. Laskemme purjeen, jolloin toivottavasti ajelehdimme virran mukana poispäin matalikolta. Edelleen Panthera kääntyy matalikkoa kohden. Juha menee Möhköön tarkoituksena vetää köydellä Pantheraa vasemmalle, Möhkön moottori ei käynnisty, bensa on loppu! Nopea tankkaus ja uusi yritys -hitaasti Panthera kääntyy ja suunta on suoraan ulos lahden suulta.
Rescue-team soittaa muutaman kerran mereltä, kysyvät koordinaattimme ja tilanteemme, varmistavat veneemme koon (heillä on pienempi vene, mutta pystyvät auttamaan) ja ilmoittavat tuloaikansa. Kerromme, että ajelehdimme ja pystymme toistaiseksi Möhkön avulla väistämään matalikon. Panthera kääntyy jatkuvasti oikealle, joten Juha joutuu vetämään Möhköllä moneen kertaan. Valmistaudumme pelastusryhmän tuloon sytyttämällä kaikki valomme, jotta meidät huomataan mereltä käsin hyvin. Vihdoin merellä näkyy lähestyvän veneen valot. Vielä hetki ja saamme apua.
Vierellemme tuleva vene onkin purjevene! Ei siis mikään virallinen rescue-team, mutta olemme enemmän kuin iloisia. Norjalainen s/y Golden Orchid oli matkalla St Lucialle, kun he kuulivat avun pyyntömme ja muuttivat heti suuntansa tullakseen auttamaan meitä. Juha heittää hinausköyden heille, toivottavasti meitä pienempi vene pystyy hinaamaan tässä vastatuulessa. Hitaasti ja varmasti Panthera kääntyy Golden Orchidin perään ja saamme suunnan takaisin satamaan. Onneksi pelastustiimimme olo ollut tässä satamassa ja tietävät, missä ensimmäiset poijut sijaitsevat (ilman paikan tuntemusta pimeässä poijun löytäminen olisi lähes mahdotonta). Lähimmän poijun luona Golden Orchidea hidastaa ja Juha vie Möhköllä köyden poijulle. Poijun rakenne on vähän kummallinen, mutta taskulampulla valaistun poijun alta löytyy käsikopelolla lenkki, johon köyden saa pujotettua -heti sen jälkeen poiju painuu veden alle Pantheran painon tiukatessa köyttä. Juha pitelee köyden toista päätä pitäen sitä paikallaan, mutta ei saa sitä enää solmittua mihinkään. Panthera on tässä vaiheessa noin 40 metrin päässä poijusta. Maiju vetää tuulenpuuskien välissä Pantheraa lähemmäs, pelastustiimi odottaa vierellä ja seuraa onnistumistamme. Monen vedon ja monen tauon ja muutaman kirosanan jälkeen Panthera on lopulta niin lähellä, että Juha ylettää ojentamaan köyden Maijulle, joka saa sen kiinni veneeseen -vihdoinkin olemme kunnolla kiinni!!! Soitto vieressä olevalle pelastustiimille: "I had to pull this fucking, jävla, perkeleen boat by myself and it´s only 11 tons!!" Vierestä raikuva nauru kuuluu hyvin ilman puhelintakin!:-)
Kiitämmme auttajiamme tuhannesti, ilman heitä emme olisi satamaan päässeet!!! Kippari kertoo, että he jatkavat saman tien matkaa määränpäähänsä, emme saa tilaisuutta tarjota kiitokseksi mitään muuta kuin sanoja -toivottavasti tapaamme vielä joskus!:-)
Kello on yksi yöllä, avun pyynnön puhelimella teimme pari tuntia aikaisemmin. Olemme melko pöllähtäneitä koko tapahtumasta. Mietimme eri vaihtoehtoja, mistä kaikki johtui. Todennäköisesti oman ankkuripallomme köysi pääsi jotenkin pyörähtämään peräsimen ja potkurin ympärille jumiuttaen ne molemmat. Varmistamme kiinnityksemme poijuun, hiukan huolestuttaa poijun pitävyys, koska niitä on tähänkin mennessä nähty monenlaisia. Kytkemme ankkurihälytyksen päälle ja yritämme nukkua.
AAMULLA heräämme pätkittäin nukutun yön jälkeen, poiju ja kiinnityksemme on pitänyt hyvin kovista tuulen puuskista huolimatta. Kiinnitämme vesitiiviin kameramme puoshakaan ja videoimme veneen alta näkymää. Aivan kuten arvelimme, ankkuripallon köysi on tiukasti potkurin ympärillä ja peräsimen välissä, köydestä vetäen ei tapahdu mitään. Tarvitsemme sukeltajan. Ajamme Möhköllä rantaan, käymme ilmottautumassa tullissa ja maahantuloviranomaisen luona. Bequia Marinasta löydämme rastatukkaisen nuoren miehen. Hän on Tony, paikan vetäjä, ja hän sukeltaa:-)
Tony hakee sukellusvarusteet ja tulee Pantheralle. Homma alkaa huonolla onnella, kun Tonyn veitsi katoaa meren pohjaan varusteita pukiessa, teroitamme meidän puukon köyden katkaisua varten. Useamman sukelluksen jälkeen Tony saa kaiken köyden irti, ruori käääntyy taas normaalisti. Tony vaihtaa sen jälkeen vielä meidän sinkit, jotka onkin vaihdettu viimeksi Porto Santolla ankkkurin jäätyä pohjaan (voisikohan sinkit vaihdattaa seuraavan kerran ihan suunnitelmallisesti ilman mitään muuta tapahtumaa!). Sukelluksen hintaa tiedustellessamme tämä mukava nuori mies ei halua sanoa mitään, ettei hän vain vaadi liikaa. Viimein hän suostuu ehdottamaan hinnaksi 200 EC, joka on noin 55 euroa, ei ainakaan yhtään liikaa tästä hommasta! Lähtiessään Tony vielä tarkastaa meidän kiinnityksemme poijuun -poijun alta löytyykin käsivarren paksuinen köysi, jossa on iso silmukka, laitamme siihen vielä yhden köyden, tässä kiinnityksessä pysyisi vaikka painava hinaaja!:-)
Nyt elämä taas hymyilee:-) Peräsin liikkuu normaalisti, akseli pyörii normaalisti -on tietysti mahdollista, että jotakin on vääntynyt, mutta se selviää, kun seuraavan kerran ajamme kunnon vauhdilla, toivotaan parasta! Perumme toistaiseksi suunnitelmamme lopettaa tämä venetouhu ja hankkia mökki Utsjoelta tai keskeltä Saharaa.
OPETUS NRO 1: äLä käytä ankkurointipalloa, koskaan, never ever! OPETUS NRO 2: äLä tyydy kutsumaan apua vain kanavalla 16, käytä myös kanavaa 68, jota täällä kuunnellaan enemmän (pelastajiemme lisäksi kukaan muu ei vastannut tai kysynyt koko aikana mitään, vaikka kaikki keskustelu käytiin kanavalla 16) OPETUS NRO 3: SELVITä, mistä oikeasti saa virallista apua, jos sitä tarvitsee (vai vastaavatko vain MAYDAY-kutsuun)
Sivun alkuun
Karibian tunnelmia
St. Lucian ranta tunnelmia
Stil-bändin harjoutuksista
Maston kaadossa
Vieraita suomesta
St. Lucian Gros islet:n katujuhlista
St. Lucia Marigotbay
Bequian rantoja
Kilpikonnafarmilta
Hummeri-illallinen hiekkarannalla s/y Homelessin kanssa, Varmuusvaraston dynamolamppujen vaossa
Paikallisjuomia
Mystiquen rantoja
Mystiquen simpukankuoria jätekasoiksi asti
Mystiquen kilpikonnia
Mystiquen rantoja
Mystique villa, vain 30000$ /viikko. Ei vuokrattu vaikka vieraat olisivatkin lämpimästä suihkusta ilahtuneet
St. Lucian rommitehtaan maistiaisista, itsepalvelu jopa suomalaisille?
Sivun alkuun
Atlantilla
Lentokaloja kannella
Purje takana keskellä Atlantia
Kuva Pantherasta keskellä atlantia s/y East Wind ottamana
Masto tuettu 15mm dyneemalla vanttien alstulon jälkeen
Sivun alkuun
Kap Verde 11.1.2014
Telefooni Afrikassa
Tänä vuonna Afrikassa marakatit kerran telefonilaitoksesta kuulivat sen verran, että jospa jostain vainen pitkän langanpätkän saa, niin tuo lanka äänen kauas, sangen kauas kuljettaa.
Tuumivat ja aprikoivat: oispa hauska juttu! Soittelis’ ja juttelisi ystävä ja tuttu! Mutta mistä kummimmasta ihmelangan saisi, joka kaikki kauniit sanat kauas kuljettaisi?
Elefantti, vanha setä, kommervenkit keksii. Tietää viisas varsin hyvin mikä keino tepsii: häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää, ja tuo uusi telefooni kaikki toiveet täyttää!
Nyt on vietetty Kap Verdellä 18 päivää. Ensin nukuttiin joulu, sitten kyseltiin Englannista hajonneen satelliittipuhelimen takuun perään. JOuluviikolla ei tietenkään tapahdu mitään asiaa edistävää, kun puoli maailmaa on joululomalla. Mutta vihdoin puhelin lähtee takuuvaihtona ja DHL:n Express-kuljetuksella kohti Kap Verdeä, tosin puhelinta lähettävä yhtiö ei taida tietää, missä Afrikka sijaitsee, kun lupailee puhelimen olevan perillä 3-5 päivän kuluessa. Puhelinta odotellessa tarkistetaan ja kunnostetaan venettä -onneksi kaikki rikkoutuneet osat pystytään itse korjaamaan, kun matkassa on lähes kaikki mahdolliset laitteet ja tarpeeksi varaosia. Tämä Kap Verde ei ole sopiva paikka heittäytyä osaamattomaksi ja odottaa kunnostuspalvelua tai kaupan hyllystä ostettavia varaosia. Autopilottikin suostuu lopulta toimimaan, kun kaikki mahdolliset liittimet ja johdot on vaihdettu uusiin.
Satelliittipuhelimen matka Afrikan takahikiälle on pitkä ja kivinen. Matka uhkaa todella hidastua Senegalin Dakarissa, hämärän varastohuoneen nurkkaan on unohtunut muitakin "viivästyneitä" paketteja, mutta sinnikkäät puhelinsoitot ja sähköpostit jouduttavat paketin uudelleen matkaan kuuden välipäivän jälkeen. Lopulta pikakuljetettu paketti saapuu Kap Verdelle 11 matkapäivän jälkeen. Olemme todella onnellisia, kun paketista löytyy ihan oikea Inmarsatin puhelin, joka alkaa vielä toimiakin, kun yhdistelemme siihen vanhasta puhelimesta osia. Vihdoinkin olemme valmiit jatkamaan matkaa!
Tätä kirjoitettaessa on keskiyö. Jo aamupäivällä kävimme kirjautumassa ulos maasta, ensin Maritime Policen luona saimme veneelle luvan lähteä (maksoi vain 7€) ja lopulta maahanmuuttoviranomainen laittoi leimat passeihin (ei edes kysynyt, haluaisimmeko jäädä asumaan Kap Verdelle). Aamulla haemme vielä kaupasta tuoreet sämpylät, täytämme vesitankit ja diesel-kanisterit. Sen jälkeen otamme suunnan kohti Karibiaa ja St Luciaa, jonne matkaa lienee noin 2200 mailia eli noin 4000 kilometriä. Aikaa tuohon matkaan tulee kulumaan 2-3 viikkoa riippuen tuulesta tai tuulen puutteesta.
Mereltä laitamme päivittäin viestejä Facebookiin Pantheran sivulle (linkki on etusivulla). Jos viestit lakkaavat, älkää huolestuko, syy voi olla vain puhelimessa. Tuo takuuvaihtona saatu kapistus on vanha, huollettu ja korjattu kappale, haiseekin ihan öljylle, eli ei mitään takuuta toiminnan kestävyydestä:-) Myös meille päin saa mielellään laittaa terveisiä maailman menosta, kaikki jutut tutuilta ja tuntemattomilta ovat tervetulleita piristyksiä toivottavasti tapahtumaköyhään ylitykseen (ohjeet ilmaisiin viesteihin löytyy info-sivulta)!
Ps. tällä kertaa jätämme pahoinvointilaastarit laittamatta ja ylimääräisen miehistön rannalle:-)
Mindelo, Sao Vicente, Kap Verde, Afrikka
24.12.2013 - 6.1.2014 jo kaksi viikkoa Afrikassa ja edelleen odotellaan...
Kap Verdellä Mindelon satamassa elämä kuluu verkkaan, ensin nukkuen ja sitten pikkuhiljaa paikkoja korjaten ja kunnostaen. Kylkivammalle ja sekavuudesta toipumiselle on parasta hoitoa lepo ja rauhallisuus. Pakko on kuitenkin vähitellen yrittää saada valmista ja päästä eteenpäin. Joulu ja siihen liittyvät vapaapäivät yrityksissä tuovat pakollisen tauon asioiden hoitamiseen, ei auta, vaikka kuinka haluaisi kiirehtiä.
MINDELON PLUSSAT
MINDELON MIINUKSET
Asenteeseemme ehkä vaikuttaa se, että emme suunnitelleet tänne tuloa, vaan jouduimme tänne veneen tekniikan pettäessä.
Kap Verde on itsenäistynyt vuonna 1975 Portugalin alaisuudesta. Mindelossa meille tulee vaikutelma, että paikka on myös pysähtynyt tuohon vuoteen, kuin suomalainen lähiö 70-luvulla. Julkiset rakennukset ovat varmaan Portugalin aikaan olleet loistokunnossa, nyt niitä ei ole huollettu aikoihin. Uutta rakennuskantaakin on tulossa, mutta rakennusten valmistuminen on hidasta tai kokonaan pysähtynyttä. Suomestakin tehdään tänne valmiita lomamatkoja, mutta meidän kokemuksella emme tätä lomakohteeksi suosittele. Ranta täältä löytyy, vaalea kyllä väriltään, mutta hiekka kuin murskattua betonia, ei houkuttele kävelylle paljain jaloin.
Paikallisbaari
Paikallinen postilaatikko
